Pieniä varpaita

Pienet suloiset.

Pikkuiset puolukat.

Ihanat rivissä.

Kippuralla.

Ilmassa heiluu.

Toisessa jalassa viisi.

Toisessa viisi.

Pienet.

Niin pienet.

Vauvan varpaat.

Pieniä, suuria muutoksia

Hassu tunne valtasi mieleni, kun pieni poikani otti käsiinsä pienen reppunsa, kiipesi isin syliin, antoi minulle halin ulko-ovella ja vilkutti sitten ennen kun nostettiin omaan tuoliin. Olivat pian matkalla Monster Jam show:un Hartwall-areenalle. Siinä kävin läpi monta ajatusta samalla kun silmissäni näin pienen pojan ilmeen nuo hiekkakentällä päristelevät isot autot nähdessään, miten nauttisikaan siitä kaikesta isinsä seurassa. Sitten valtasi mielen myös jonkinlainen haikeuden tunne. Minä olin ollut ennen se jonka kanssa useammin mentiin ja tultiin, nähtiin ja koettiin. Minä ja Lucas yhdessä. Ja nyt en ollutkaan läsnä, en ollut siinä, en nähnyt miten pikkuiseni ihmettelevää katsetta autot nähdessään, ne valtavat äänet kuullessaan, en ollut siinä kun pientä varmasti jännittäisikin, en ollut pitämässä sylissä, jos se kaikki uudenlainen vähän kuitenkin pelottaisikin. En nähnyt miten pieni suurilla sinisilmillään niitä katselisi, olisi siitä kaikesta innoissaan. En ollut kokemassa sitä kaikkea tuon pienen poikani kanssa, yhdessä heidän kanssaan. Ja sitä mietin. Mietin kotona hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain pienen tyttösen uninen tuhina. Oli jo ikävä, rakasta poikaani, sen isiä. Onneksi pienen prinsessa herätessään toi minut takaisin, siihen hetkeen. Antoi minulle syyn, antoi enemmän kuin osasin odottaa. Suuren syyn elää sitä hetkeä varten. Nauttia pienen tytön läsnäolosta, tuhinasta. Toisesta niin kovin rakkaasta. Tuosta pikkuisemmasta siinä, lähelläni. Koska tiesin, oli sillä isommalla isinsä kanssa niin hyvä siellä.

Vaaleanpunainen hetki

Pienen tyttöni kanssa ihan vain kahdestaan hetki. Ensimmäistä kertaa. Siinä katsoin pienen tyttöni rauhaisaa unta, tuota pikkuista olemusta, pientä prinsessaani, josta näiden muutaman viikon aikana on tullut minulle jotain niin äärettömän rakasta. Miten sitä voikaa johonkin niin pieneen rakastua niin syvästi. Pian siinä heräilit, niillä tummilla sinisillä minua katsoit, katsoit kohti tuota ikkunasta kajastavaa valoa, niihin silmiin vain upposin. Jotain maailman kauneinta. Se hetki, vaaleanpunainen, sinun ja minun. Minun tyttöni.

Vauvakinossa

Tällä viikolla jo kolmas matkamme perheemme kanssa jonnekin päin. Tänä aamuna suuntana oli Flamingon vauvakino, jossa esitettiin elokuva One Day. Pieni prinsessamme nukkui melkein koko elokuvan ajan kaukalon uumenissa, toinen muru istui välissämme autolla ja pikkuskeittilaudalla leikkien, muumikeksejä ja pop corneja mutustellen. Lopun ajan elokuvasta pikkuneiti vietti rinnallani ja tuo isompi muru elokuvasaliin tuoduissa pienessä liukumäessä ja keinussa isin silmien alla. Oli ihana yhteinen elokuvatuokio, jonka jälkeen päivämme jatkui Jumbossa lounastaen ja shoppaillen.

Kaksi kaunista viikkoa

Ympärilläni pimeys. Vain makuuhuoneemme ikkunasta kajastavat katulamput. Sylissäni, rinnallni pieni tyttönen. Yön hiljaisuuden rikkoo vain pieni maiskutus, pienen pieni tuhina. Siinä lähelläni pikkuisen tytön olemus, pehmeä poski ihoani vasten. Siinä sinua katson. Kello tulee kohta kolme ja olet kahden viikon ikäinen. Niin ohikiitävä aika. Niin nopeasti kulunut, jonnekin kadonnut. Nuo kaksi ihmeellistä viikkoa. Pienen elämäsi kaksi ensimmäistä viikkoa. Kaksi viikkoa kahden pienen lapsen äitinä. Takana jotain uskomattoman kaunista, aika joka on vain niin nopeasti  kadonnut, aamu vaihtunut päiväksi, päivä kääntynyt iltaan, uuteen yöhön.. Ihmeellistä, niin satumaista. Kuin satu, johon olen upputunut, sen tarinaa kertomaan, sitä lukemaan. Oman kodin tunnelmassa, siinä turvassa, jota sen seinät meille tarjoavat. Menossa, matkalla, monta kertaa jo näiden pienten kanssa jo muuallakin. Sinusta, tuosta isommasta niin ylpeä. Ja sen kaiken haluaisi vain näyttää koko maailmalle.  Jakaa tämän valtavan onnen, huutaa se ääneen.

Siinä sinua katson. Jään sinisilmiisi hetkeksi upoksiin. Siihen saakka, kun ne sitten painuvat kiinni, yöunia jatkamaan. Mietin sinua, meitä. Sitä mitä kaikkea olemmekaan jo jakaneet. Niin vähän, niin lyhyen matkanverran vasta. Niin paljon, kaiken sen uuden, sen alun. Sen ohikiitävimmän ajan. Sen kun olet vielä ihan pienenpieni. Niin paljon mahtuu aikaan tähän, monta juhlahetkeä, monta arkista päivää. Paljon suukkoja, rutistuksia, hymyjä, itkuakin. Monta vaippaa, maitohörppyä, monta pientä röyhtäisyä, vaatekerran vaihtoa. Pienen pieniä bodeja ja sukkahousuja. Mahtuu aikaan tähän niin paljon syliä, rinnalla viipymistä, paljon unta, soittokellon vetoa. On kokeiltu tuttia, monenmoista, on ihmetelty maailmaa, tillitetty toisiamme silmiin, mahtuu siihen jutustelua, laulua, silittelyä ja hyssytystä. Mahtuu niin paljon RAKKAUTTA. Sitä ääretöntä.

Pikkuneidin toinen neuvola

Maitoa tankattiin juuri ennen lähtöä ja sitten ajeltiin pikkuneidin kanssa neuvolaan. Niin ylpeänä sinua kannoin mukanani, Benettonin untuvapussin sisältä näkyi vain pikkuiset kasvot, pienet silmät suljettuina. Heräilit kuitenkin, kun sinulta lapasia ja pipoa riisuin, itkuakin vähän tuli. Eikä siihen auttanut neuvolatätin huoneessa tarjottu maitokaan. Hetken juteltiin tätin kanssa kuulumisia, kehui sinua nukeksi, sanoi miten niin suloiselta näytit, niin pirteältä kun siinä sylissäni tillittelit, kuin miettien missä olet nyt. Sitten mentiin hoitopöydälle ja riisuttiin päältäsi nuo pienen pienet vaatteet, luonnonvalkoinen neuletakki ja uudet samaa väriä olevat palmikkoiset legginsit, pikkuiset sukkahousut ja body. Oli toisen punnituksen aika. Äitiä jännitti kovasti, mietitytty oliko painoa tullut tarpeeksi, oliko synnytyspaino saavutettu. Ja hienostihan sitä oli kertynyt, jo ylitse kahden viikon takaisen. Painoit tänään, päivää ennen kaksiviikkoispäivääsi 3360g, pituuttesi oli 47,3 cm ja päänympärys 43,5 cm. Hienot mitat pikkuprinsessalla. Sitten täti katsoi ihoasi, napaasi ja tarkisti refleksejäsi. Niin hienolta kaikki näytti, seuraava kerta, kuusivikkosneuvolasi, olisikin vasta neljän viikon päästä.

Ensimmäinen shoppailureissu

Tänään uskaltauduimme lähtemään ensimmäistä kertaa ulkomaailmaan, vähän shoppailemaan kauppakeskus Jumboon. Puin pienelle farkkumekon ylle, vaaleanpunaiset villaiset tumput, pipon ja villasukat, ja sitten pääsi tyttönen untuvapussin uumeniin ja kaukaloon. Molemmat murut tekivät automatkaa takana, toinen nukkuen, toinen jutustellen, niitä rekka-autoja ja kaivinkoneita taas katsellen. Perillä pikkuisempi pääsi ihanan vaunukopan suojiin, noiden valkoisten vaunujen kyytiin, sinne missä vasta mielestäni hetki sitten ensimmäinen pikkumurumme kulki mukanamme. Muistan ne ensimmäiset yhteiset matkamme kuin eilisen päivän. Kun hieman jännitti miten pieni viihtyy, mietti miten kaikki sujuisikaan, muistan kuinka nallepuvussaan nukkui koko ensimmäisen kauppareissun, kun Sellossa shoppailtiin, kun tehtiin kierros Ikeassa. Voi niistä päivistä on aikaa. Kun oli Lucas pienenpieni. Nyt niin reippaana asteli mukanamme, omin pienin jaloin. Ja nyt vaunukopan suojissa nukkui tuo pikkusiskonen, meidän pieni prinsessa. Miten aika kuluukaan.. Taas kerran havahdun sitä miettimään.

Ja miten hyvin se meidän ensimmäinen shoppailureissumme yhdessä onnistuikaan. Pieni nukkui hyvin vaunuissa ja me kiertelimme sillävälin kaupoissa. Pikkuinen prinsessa sai luonnonvalkoiset palmikkoiset legginsit kokoa 56 sekä kauniit pikkuiset kengät kokoa 10/11. Pieni poika taas löysi lelukaupan hyllyltä ne lempparinsa ja sai tälläkertaa äidin ja isin ostamaan leikkeihinsä muiden autojen kaveriksi punaisen paloauton.

Rakkaani

Veli ja sen pikkuinen sisko. Jo massussa ollessaan pikkuinen tyttö kuuli pienen veljensä puhetta, kuuli meidän jutustelut, osallistui meidän puuhiin, jokapäiväisiin tuohuihin, minun ja pienen pojan. Olit läsnä, niin lähellä, niin kaukana silti. Siellä sinä kasvoit jo silloin kun lumi vielä narskui jalkojen alla, kun ensimmäiset lämmittävät säteet yltivät kevätauringon myötä maahan, siellä olit niinä kuumina kesäpäivinä, niinä ohikiitävinä hetkinä, olit siellä kun hyvästeliin kesä, kun maahan putosivat ensimmäiset lehdet. Koko pitkän, niin lyhyen matkan, kauniin. Sait osasi niistä pienistä suukoista, pienistä paijauksista, olit meille niin kovin rakas jo siellä ollessasi. Vaikka sinusta emme paljoa tiennetkään, emme sinua vielä tunteneetkaan, vain potkusi, pienen käden, pienen selän, pepun. Ja miten ihana sinut oli saada luoksemme, rutistaa, tavata vihdoin. Eikä sitä onnellisuuden määrää voi sanoin selittää, niin onnellinen olen tuosta isommasta, tuosta vielä kovin pikkuisesta, heistä yhdessä. Ja tiedän, ovat kovin tärkeitä toisilleen, on alkanut tutustuminen siitä ensikohtaamisen hetkestä lähtien. Ja se kasvaa päivä päivältä, lujittuu ystävyydeksi, sisarusrakkaudeksi. Tuttu ääni, tuttu velipoika, siinä rinnalla nyt ja aina. Suojelemassa ja kulkemassa vierellä, ottamassa kädestä kiinni, pieni tuon vielä pienemmän. Pieni poika, pieni tyttö. Minun omani. Rakkaani.

 Rakkautta veljen ja sen pikkuisen siskon.

Ylpeä isoveli.

Pienemmän käsi pienen kädessä.

Maria ja Alex vierailulla

Olin niin iloinen ja otettu kun rakas ystäväni soitti pari päivää aikaisemmin ja tänään ajeli pienen, suloisen poikansa kanssa meitä katsomaan. Päätimme jatkaa yhteistä päivää siskon luona, kun eivät päässeet meidän kotiimme tulemaan ja mukava oli kuitenkin jakaa päivää yhdessä. Ja ihana päivähän meillä olikin, katsella ja ihastella pienten rakkaittemme touhuja, vain sukeltaa noiden pieninpien murujen silmiin ja saada kiinni heidän mietteitään. Siinä samalla vaihdoimme monen monta ajatusta, silti tuntuu ettei aika koskaan riitä tämän ystävän kanssa. Jääpähän aina jotain taas seuraavaan kertaan.

Siskon luona pienet ystävykset.

 Me äidit ja meidän pienet ♥

 Rakkaat Maria ja Alex

Pikkuiseni  ♥

 Näillä rakkailla on jo omat touhut, omat leikit..

Pieni hoivaaja ja ihana täti

Illan yhä vain pimentyessä ja kellon lähestyessä kahdeksaa, lähdimme vielä ajelemaan kohti lentokenttähotellia, jonne mummi oli ystävänsä kanssa saapunut huomenna alkavan Kalifornia-matkan vuoksi. Oli ihana nähdä ennen mummin matkaa, antaa pikkuisimman prinsessan tutustua rakkaaseen tuon pienen tuokion verran. Ja niin oli mummikin iloinen meidät kohdatessaan. Juteltiin tovi, mummi piti pientä sylissään, sitten sanottiin näkemiin, toivotettiin kauniita unia ja ihanaa antoisaa matkaa maailman ääriin.