Rakkaiden kanssa

Tälläisinä päivinä sydämen täyttää vain sellanen syvä kiitollisuus. Siellä on pohjaton onni kaikesta menneestä, näistä hetkistä tässä, niistä tulevista, joita meillä vielä on edessäpäin. On ne mietteet siitä, miten pitkän matkan olemmekaan saaneet siskon kanssa yhdessä kulkea, on saatu jakaa tämä ihana arki pienten kanssa, toinen on aina siinä vierellä ollut, lähellä elämän suurimmissa, niissä pienissäkin hetkissä. On menty ja tultu, koettu enemmän kuin koskaan ehkä osasimme odottaakaan ennen kuin kaikki tämä joskus silloin aikoinaan alkoi. On ajatuksissa jo tulevakin, miten kaikki muuttuukaan sitten kun sisko palaa töihin. Kyllä se muuttaa. Kaiken. Ja vaikka muutos ei aina ole pahasta, sen vastaanottaminen jännittää, se pelottaakin. Se muutos on niin suuri. Minullekin. Tämä on kaikessa kokonaisuudessaan vain ollut elämän ainutlaatuisinta aikaa, se on antanut niin paljon, ja kaikken parasta, se kaikki on jaettu parhaan ystävän kanssa. Tämä päivä oli taas yksi kaunis muisto muiden joukkoon. Hulluttelua ja ostoksia, siskon luona viipymistä, lasten yhteisiä leikkejä ja kuumia teekupposia. Yhteistä arkea, niitä elämän pieniä suuria tähtihetkiä.

Pääsiäisruohoa

Tänään pienten kanssa keräännyttiin siskon keittiön pöydän äärelle istuttelemaan pääsiäiruohoa. Kerhossa olivat murut laittaneet jo omat ruohonsa kasvamaan, toisella oli pupu, toisella tipu alustana, mutta niin kovasti osaavat, varsinkin nuo isommat, tätä meidän yhteisestäkin istuttamistuokiota odottaa, niin on ihana jatkaa tätä jo perinteeksi tullutta tapaa. Pienet kädet kurkottivat suloisesti jyväkulhoon ja tiputtelivat siemenet multaan, sitten kaadettiin vettä päälle ja jäätiin odottelemaan itämistä. Ja mikä ilo oli seurata kaikkien keskittymistä, olivat niin innolla mukana. Mennyt vuosikin oli tätä ihanaa joukkoa muuttanut ja oli siellä pöydän äärellä yksi pieni pääsiäisruohonkasvattajakin enemmän, vaikkei pikkuisin poika päässyt vielä täysillä osallistumaankaan. Ensi vuonna sitten.

Yhä korkeammalle

Täällä se mun pieni ympäriinsä konttailee, löytyy jo milloin mistäkin eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Niin jo nouseekin satunnaisesti tukea vasten seisomaan, ainakin niille matalimmille tasoille, alimmaista rappusta tai sohvapöytää vasten. Mun pieni maailmanvalloittaja, tavoittelee yhä korkeammalle.

Päivä ystävien luona

Vietettiin ihana päivä ystäviemme kotona. Pienimmät muruset konttivat peräkanaa olohuoneesta leikkihuoneeseen, välillä leluja tutkaillen ja suukkuun vieden, isommat taasen leikkivät milloin mitäkin, pelasivat lautapelejä ja katselivat elokuvaa alakerran elokuvasalissa. Me äitit vaihdettiin kaikki kuulumiset, parannettiin maailmaa ja yhteen ääneen ihmeteltiin tätä ajanjuoksua ja lasten niin nopeaa kasvua. Niin kiva oli päivä, sellainen, joka tekee tästä ihanasta lasten kanssa vietetystä ajasta vain vieläkin ihanempaa. Kotiin tultiin sydän täynnä kauniita muistoja, joihin palataan varmasti vielä monta kertaa uudestaan.

Kiitokset päivästä ja kuvista Sanni :)

Yhdeksän kuukautta

Voi kun tätä ajankulkua voisi jotenkin hidastaa, johonkin kuin tuntuu nämä ihanat kuukaudet niin nopeasti juoksevan. Ja miten paljon ne ovatkaan pienintäni muuttaneet. Taas on viimeinen kuukausi ollut yhtä oppimista, täynnä pieniä, suurempiakin oivalluksia. Nyt jo eteenpäin mennään ihan kuin olisi pieni muru aina konttinut, polvilleenkin nousee ja kovasti yrittää siitä ihan seisomaankin. Voi, on tuosta pienestä vauvasta tullut niin hetkessä iso pieni poika, touhuaa niin paljon lattialla, löytyy jo milloin mistäkin tutkimusmatkaltaan, seuraa mielellään isompien sisarustensa leikkejä ja niihin omalla tavallaan niin innoissaan osallistuu, niitä sisarusten leluja tutkien, ehkä vähän maistellenkin. Voi ovat niin ihana kolmikko jo nyt. Enkä voisi onnellisempi olla, näistä kolmesta, tästä pienestä palleroisestani, ovat antaneet elämäämme niin paljon. Kiitollisena jokaisesta uudesta aamusta, johon saan herätä tämä pikkuinen ihanuus vierelläni, niiden sinisilmien tuikkeeseen, siihen maailman valloittavimpaan hymyyn, joka nousee pojalle suupieliin äitin nähtyään. Voi, sen hymyn turvin jaksaa vaikka sen vähän vaikeammankin aamun. Tai pääsen yli sen sydäntä riipaisevan tunteen ajan kulusta, se herättää elämään juuri tässä. Tänään.
Onnea rakas yhdeksänkuukautisemme.

Korkeasaaressa

Tämän kevään ja kesän ensimmäinen retki Korkeasaareen tehtiin tänään. Niin kaunis auringonpaiste ja mukana oma rakas perhe. Kyllä riitti kaikille katseltavaa, varsinkin sille pienimmälle, joka kävi paikassa ihan ensimmäistä kertaa. Sinisilmät ihmetteli. Niin kiva päivä, josta muutama kännykällä otettu kuva muistona.

Onnellinen

Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.

-Tommy Tabermann-

Vaikka tänään herättiin ilman isiä, kun oli reissussa yön yli, ei tuntunut aamu yksinäiseltä ei, kun tämän kolmikon kanssa saa yhdessä sen jakaa. Ensin heräsi sen pienin, alkoi peiton alla jalat heilua, alkoi touhu ja kurkkiminen, joko äiti herää. Sitten olikin isommat jo kömpimässä viereeni, niitä vähän kylmiä varpaita työntämässä omieni viereen. Siinä heitä katsellessa, heidän juttujaan kuunnellen, valtasi mielen niin syvä kiitollisuus. Kuinka paljon olenkaan saanut, miten hyvin kaikki onkaan. Ja mietin, on onni juuri tässä.

Hiirulainen

Tälläisissä tamineissa se mun pieni hiirulainen on lähtenyt ulos unille, milloin sisarusten kerhomatkoille ja harrastuksiin, milloin kauppareissulle. On pienen kanssa tehty retkiä niin kaupunkiin kuin metsänsiimekseen. Ihania muistoja hiirihaalari yllä on kertynyt monia. Käyttäjä sen sisällä kasvanut, onneksi on kuitenkin koko talven haalari sopinut, sillä pian se ripustetaankin muistojen joukkoon, kun kevät lämmössään lähestyy.. Kovin uskomattomalta tuntuu, niinkö se meni niin..