Pieniä taideteoksia

Siinä pöydän äärellä pienet muruseni. Kasvoilla keskittyneet ilmeet, yhtäaikaa siitä kaikesta niin innostuneet. Pienissä käsissä muovailuvahaa, toinen siitä muotoilemassa poliisiautoja, robotteja, tykkejä ja matoja. Toinen ihastunut vaaleanpunaiseen, josta syntyy tytön näköinen pikkutaideteos, syntymäpäiväkakku, jonka päälle piti saada vielä kaksi kynttilää. Ihana aamun yhteinen hetki, josta nautittiin niin.

Aamuja

Pienen tytön kanssa ollaan vähän sellaisia aamuihmisiä. Vaikka on ihana nukkua pitkäänkin, sängyssä köllötellä vieretysten ja höpötellä yhdessä, on yhä vain valoisempien aamujen myötä mukava herätä touhuamaankin ajoissa. Sillävälin kun tytön isoveli vielä jatkaa hetkisen uniaan, hiivitään me alakertaan, avataan televisio lastenohjelmille ja aloitetaan aamu ja uuden päivän touhut. On yhteinen seikkailu alkanut taas

Ihmeellinen matka

On tämä kaunis matka ehtinyt jo melkein puoleen väliin, raskausviikolle 18. On niihin nopeasti vaihtuviin viikkoihin mahtunut paljon. Paljon tunteita, mietteitä, ihastelua ja ihmettelyä. Suurimpana varmasti se kovin epätodellinen olo siitä suuresta siunauksesta, ihmeestä, joka on annettu minulle kannettavaksi, siitä pikkuisesta, joka massuni sisällä jälleen kasvaa. On tunnettu pieniä hipaisuja, on kuin perhosen siipien lepatusta, niitä pikkuhiljaa viikko viikolta hennommista vähän voimakkaamiksi muuttuvia liikkeitä. Ja kuinka sydänäänesi, ne kauniit ensimmäisessä ultrassa saadut kuvat sinusta, se hiljalleen kasvava masu ja ne tuntemukset siellä sisällä, ne jotka jo päällepäin käteenikin tunnen. Ja kuinka ne tekevät sinusta yhä vain todellisemman, niin kovin rakkaan, niin äärettömän rakkaan, jo nyt. On tämä niin ihmeellinen matka, niin kaunis, ja aina yhtä ainutkertainen.

Talven siniset hetket

Sunnuntaisen iltapäivän ulkoiluhetket vietettiin järven rannalla ihmetellen kovaksi jäätynyttä vedenpintaa ja kaukana horisontissa liukuvia luistelijoita, kiipeiltiin kesäpäivinä tutuksi tulleessa kiipeilytelineessä ja keinuttiin hetkisen keinussa ihastellen kauas puiden taakse laskevaa oranssina leiskuvaa aurinkoa. Kotona tuntui pakkanen varpaissa ja kylmä pienissä poskipäissä, takkatulen lämmössä kuitenkin katosi pian kylmyys ja päällimmäiseksi yhteisistä ulkoiluhetkistä jäi vain hyvä mieli.

Pakkasaamu

Pakkasaamu. Lumi ja kimaltelevat pakkaskiteet ympärillä. Taivaanrannan maalanneet ihanat auringonsäteet, sinisellä taivaalle pilvenhaituvat kuin kylmästä pysähtyneet. Hento peite kenkien alla, kylmä osuu kasvoille, kun postilaatikolle kävelen, se kylmä poskipäissä. Silti tätä on odotettu. Ja siitä on nautittu. Kun on niin valoisaa ja kaunista kaikkilla.

Pieni neiti hienohelma

Meidän kotona asuu sellainen pieni ja nätti prinsessa, suukoteltavan ihana ja rutistettavan suloinen, sellainen pikkuneiti, joka rakastaa kaikkea kaunista ja tyttömäistä. Vaaleanpunaista väriä, laukkuja ja kenkiä. On koruja ranteissa ja kaulassa, pinnejä ja pantoja hiuksilla. Ja mekot, niitä vaihdetaan päivän aikana moneen kertaan, sovitetaan kenkiä jalkaan ja välillä käydään peilin edessä kurkkaamassa. Neidille onkin ollut ilo ostella mekkoja, kun on niin ihana ja innokas pieni sovittelija ja niiden käyttäjä, sellainen rakas pieni hienohelma, joka pitää niistä yhtä paljon kuin äitikin. Eikä niitä voi tytöllä koskaan olla liikaa, eihän.

Kauas hetket kantaa..

Peiton alle peittelen pienet kultani, siihen uniseen tuhinaan, hiljaisuuteen jään miettimään. Vain ihmettelen siinä syvässä yön tuomassa pimeydessä tätä päivää, niitä hetkiä, jotka niin nopeasti ohikiitää. On taas isompia pienet, huomenna ehkä leikit jo toiset. Mietin, kuinka ne pienet unikaverista tiukasti kiinni pitävät kädet ovat sen vastasyntyneen otteesta paljon muuttuneet, pikkuiset jalat peiton alla paljon kasvaneet, juoksuaskeliksi ne pienet potkut, joita vasta ihan pikkuisena selällä makoillessa kokeiltiin. Niin paljon mahtunut aikaan tähän, sieltä jostain kaukaa meidän ensimmäisistä hetkistä aina syksyn viilentämiin päiviin, näihin yhdessäjaettuihin talvisten päivien hetkiin, kun ovat pienet muruni taas vähän jo isommiksi kasvaneet..

Kumpa voisinkin pitää näistä hetkistä aina kiinni. Hidastaa ajankulua edes vähän. Kun on tässä niin hyvä, juuri tässä. Kotona omien pikkukultieni kanssa. Nähdä läheltä kaikki pienet, suuret asiat, kasvu ja kehitys. Olla siinä, aina lähellä. Jakaa elämä. Se onni, joka on juuri tässä. Ja kun tiedän, tulee joskus se päivä, kun huomaan ettei vieressäni pyydä pieni poika enää iltasatua lukemaan, ei tartu pikkuisista pikkuisin tytön käsi enää omaani, sano "äiti, käsi, käsi" ja kiedo sitä samalla omansa ympärille niin että voi sitten vasta turvallisesti nukahtaa. Tulee se päivä, kun ei kävele viereeni yöllä enää uninen murunen ja pyydä päästä väliimme nukkumaan, tai aamulla nouse pieni pää pörrössä peittonsa alta iloisella äänellä "äiti, on jo aamu" huikkimaan.

Siksi haluan olla tässä, elää jokaisen hetken, yhdessä heidän, jota yli kaiken rakastan.

Merirosvolaiva

Pieni poika sai joululahjaksi merirosvolaivan, jolla onkin leikitty paljon. Laiva on puuta, samoin sen mukana tulleet muut esineet, kuten liput ja tykki kuulineen, joten ne tulevat kestämään leikit ja aikaa. Laivaan kuuluu lisäksi kolme merirosvoa, joilla jokaisella on erilaiset, hauskat asut. Leikeissä siskon kanssa toki laivan kyytiin on päässeet mukaan myös pikkuprinsessat.

Pieni puinen koti

Tammikuun ensimmäinen viikko kuluikin hoivatessa pieniä potilaita, jotka vuorotellen kuumeilivat ja yskivät. Pääsin välillä käymään ihan yksinäni shoppailemassa alennusmyynneissä löytäenkin kaikenlaista ihanaa niin pienille kuin itsellenikin. Piristi vaihtelu ihmisten ilmoilla kummasti. Sitten tulinkin itse kipeäksi. Olemme siis viettäneet aikaa kotona, sohvalle vuorotellen käpertyen, filmejä katsellen ja lahjaksi saaduilla leluilla leikkien. Pieni puinen koti oli yksi niistä tytön isoimmista paketeista, joka jouluna kuusen alta löytyi. Ja sillä pääsikin heti leikkimään, sillä mukana tuli kivoja huonekaluja ja esineitä. Tällä hetkellä siellä asustelee Sylvanian perheiden puput ja hiirulaiset.

Kohti uutta vuotta

Niin nopeasti vaihtui joulukuun päivät niihin viimeisiin. Vuoden vaihdetta juhlistettiinkin yhdessä rakkaiden, oleilleen ja herkutellen. Ja kun ilta yhä vain ulkona tummui, puettiin lämpimästi päälle ja lähdettiin raketteja ampumaan, niiden tuomia valosäteitä pienten kanssa ihastelemaan. Ja saatiinkin ihmetellä niitä jokapuolella, sillä meidän kylällemme raketteja ammuttiinkin ihan ennätysmäärä, sellainen kaunis rakettishow ympärillä. Tammikuun ensimmäinen, yön hämy, sen myötä hiljalleen hiljentynyt koti, kun pienet olivat päänsä tyynyyn jo painaneet. Siinä mietteissäni, niin kiitollisena menneestä vuodesta, niin innolla odottaen tulevaa. Joka tuokin tullessaan taas paljon.