Sunnuntai

Ihana sunnuntai. Oma perhe, pitkä aamu eikä kenelläkään kiirettä minnekään. Monta kuppia kuumaa teetä, lämmin takkatuli ja iltapäivällä tehty pieni retki järvenrantaan. Toisella kultasella kädet täynnä pikkukiviä, toisella keppi, ja vain pienten touhut rikkomassa tuota niin pysähtynyttä maisemaa. Askelia puisella laiturilla, pienillä kasvoilla kysyvät ilmeet, kun ei enää kannettukaan uimakassia olkapäällä, päästykään uimaan. Nyt nipisteli sormien päitä syksyn viileys, koko ranta menneen kesän jäljiltä kuin talveen hiljentynyt. Päällimmäisenä mielessä vielä viime kesä, sen ihanille rantapäiville siellä kuin hyvästejä jättäen..

Syksyn sylissä

Jotain vain niin kaunista on tässäkin ajassa, kun koko luonto vaihtaa väriä ja pukeutuu kirjavaan loistoonsa. Jotain ainutlaatuista siinä raikkaudessa, suurien puiden katveessa, kun syksynlehdet matkaavat maahan, kun pieni tuuli tarttuu ja pehmeästi kuljettaa, kun pysähtyy matka ja jäävät maahan toistensa viereen, peitellen hiljalleen pihamaata kirjavaan peittoonsa. Jotain niin kaunista, satumaistakin. Ja minulle tämä syksyn aika jotain aivan erityistä. Se yksi lokakuinen aamuyö kerran kun muutti koko loppuelämäni. Niin onnellinen rakkaistani, perheestä, siskosta siinä vierellä, onnellinen näistä pienistä kauniista hetkistä tässä ajassa, syksyn sylissä.

Uutta meidän arkeen

Pieni poikani aloitti elokuun lopulla seurakunnan kerhon. Esimmäinen kerta jännitti tietenkin, varmasti äitiä vielä enemmän kuin poikaa. Tiedättehän sen tunteen, kun ei yhtäkkiä olekaan näkemässä oman pienen touhuja, kuuntelemassa mietteitä ja vain ole siinä. Tuntui, että mistähän silläaikaa jäänkään paitsi. On siis opettelemista äidillä enemmänkin. Mutta kuinka hymyssäsuin kuuntelin kotimatkalla pienen pojan innostunutta kertomusta ensimmäisestä kerhopäivästään, mitä kaikkea olivatkaan tehneet ja millaisilla leluilla leikkineet, oli ollut kiva päivä!

Pieni tyttönikin sai uuden oman harrastuksen, kun aloitimme musiikkiopistossa muskarin. Neiti laulaa paljon ja opettelee mielellään uusia lauluja, joten tämä harrastus tuli mielestäni oikein sopivaan aikaan. Ja kyllähän pieni tyttö muskaristaan nauttii, meidän yhteisestä omasta hetkestämme yhdessä. Muskarissa on laulettu kivoja laulua, aika paljon meille uusiakin, ja tietenkin saavat kokeilla soittaa erilaisia soittimia. Kotona tytön lempparilauluja ovat lennä, lennä leppäkerttu, tuiki, tuiki tähtönen (tätä neiti tykkää laulaa myös englanninkielisenä :) ja jänis istui maassa. Ja voitte varmasti arvata miten söpöltä ne pienen laulamana kuulostavatkaan..

Kurpitsakarnevaalit

Kaunis auringonsäteiden täyttämä lauantaipäivä. Se ihana karnevaalitunnelma syksyisessä väriloistossa Koiramäen Pajutallilla, jossa ihasteltiin erikokoisia kurpitsoja, ihmeteltiin suloisia eläimiä, kanilan pupuja, pientä amerikanhevosta ja kolmea mustaa lammasta. Pääsivät murut kurpitsavaunun kyytiin ja narua vetäessään kukin sai valita mieleisensä palkinnon pajukorista. Leikkivät aitan hämärässä kauppaleikkejä ja juoksentelivat peräkanaa Peikkometsässä, kunnes yhdessä me kaikki istahdimme isojen syksyyn pukeutuneiden lehtipuiden alle maistelemaan kuumia vohvelaita kermavaahdon ja hillon kera. Siinä muistui mieleen myös se heinäkuinen kuuma iltapäivä, jota viimeksi täällä samojen puiden katveessa ystävien seurassa vietettiin. Oli maisema erilainen nyt, se tuntu ilmassa jo tulevasta kertoen.

Muistoja muutaman kuukauden takaa:
Koiramäen Pajutallilla

Kaupunkipäivä

Vielä paistoi kauniista aurinko, lämmitti niin ihanasti, kun kauppatorin laidalla tavattiin rakas ystävä ja jatkettiin yhdessä kaupungin vilskeeseen. Poikettiin muutamaan kauppaan hypistelemään syysuutuuksia, vähän jotain löysin myös pienen tyttöni tulevia syntymäpäiväjuhlia ajatellen. Yhdessä käveltiin pitkin katuja, pysähdyttiin kuuntelemaan katusoittajia ja seuraamaan keskelle kävelykatua levittäytyneitä sirkusesiintyjiä. Vain viivyttiin ja nautittiin ihanasta ilmasta, sillä olihan tätä päivää sanottu syksyn viimeiseksi lämpimäksi päiväksi. Voi, tällaisia hetkiä tulee syyssateiden ja -myrskyjen myötä vielä niin kovin ikävä, vaikka niistäkin varmasti löytää sen oman tunnelmasa, on joka vuosi löytänyt..

Vain yksi kuukausi

..Ja olet jo kaksivuotias..

"Lennä, lennä leppäkelttu, ison kiven juuelle,
siellä äiti lisää keittää, sulle hyvää puuloo.

"Iguleea asuu kolossa, se on pieni 

ja kun se menee illalla nukkumaan, se juo maitoa pullosta."

"Äiti, kuka on laittanut nuo tähdet tuonne ylös?"

Pieni tyttö kysyy katsellessaan ikkunasta tummalla taivaalle.

On sinun kanssasi naurettu paljon. On hymy niin monesti noussut suupieliin sinun tarinoitasi, ajatuksiasi kuunnellessa. Tai kun laulat, sulatat sydämiä. Minun ainakin, joka kerta. On se pienellä äänellä, omilla sanoilla laulettu laulu jotain maailman hellyyttävintä ja kauneinta. Ja voi sitä tähtisilmiesi tuiketta, itsekin niin ylpeänä osaamisestasi. Niin ylpeä minäkin. Pienestä tytöstä, joka niin paljon jo osaa, niin päättäväisenä opettelee ja tahtookin, minä itse, kuuluu tytön suusta niin kovin usein. Tomera ja päättäväinen. Silti sisälläsi asuu pieni herkkä prinsessa, joka haluaa joka päivä mekon ylleen. Leikkii keijua tai on äiti pupuille, nukkevauvalle tai tiikerille, mille milloinkin tärkeälle pehmolelulle. Vielä maitopullon kanssa käyt nukkumaan, ei se ole mitään haitannut, se jää sitten kun jää, vaikka isoksi tytöksi itsesi koetkin, kun vaippaakaan et ole enää suostunut pukemaan. Oivalluksia pieni pääsi täynnä, ja se kaikki, kasvusi, viisautesi, saa minut havahtumaan. Pian olet jo kaksi. Liian pian.
Mihin katosi ne vuodet..