Pajutallin tunnelmaa

Ihana viikonvaihde. Saimme lauantaina odotetun vieraan, äitini, tänne meidän luokse ja tytön kanssa hakiessamme häntä asemalta, päätettiin ajella samalla muutamaan ihanaan pikkuputiikkiin, joista toinen oli tämä jouluun juuri pukeutunut Koiramäen Pajutalli. Piha oli kauniisti koristeltu jouluvaloin ja sisällä oli vastassa mitä ihanin tuoksu ja tunnelma. Tovi viivyttiin ihastellen ja istahtaen suklaakakun ja kahvikupposten äärellä ennen kuin jo pimenevässä illassa kurkistettiin Peikkometsään ja lähdetiin sitten kotiin. Oli odottettu sielläkin meidän vierasta jo..

Syysillan hämyssä

Maaseudulla, mummilan pihamaalla. Siellä vanhan aitan takana ja pihakoivun vieressä, siellä puidun viljapellon päällä. Hiljaisuudessa, raikkaassa, vähän kirpeässä syksyn tuoksussa. Syysauringon laskiessa pimeni ilta hiljalleen. Siellä minun pienet rakkaat ja sydämessä kaikki ne taakse jääneet ihanat päivät. Päällimäisenä kaikesta kiitollinen mieli.

Pienet luppakorvat

Silloin tulivat tätisi ja serkkutytöt sinua katsomaan, tulivat kauniiden lahjapussukoiden kanssa, jossa yhdessä mukana tämä pieni koira. Se oli teidän ensikohtaaminen. Olit yhden vuorokauden ikäinen, ihan pikkuinen vasta. Yhdessä ja erottomattomat olette olleet ihan niistä ensihetkistä saakka, sinä ja tuo koira, yhdessä olette pienet luppakorvat.

Kuusitoista kuukautta

Minun pienin rakkaani, sellainen iloinen ja tohukas pieni poika, pikkuveli, joka juoksee jo lujaa huoneesta toiseen,  haluaisi aina syödä itse ja leikkii niin ihanasti, vaikkakin vielä omalla tavallaan, sisarustensa kanssa. Pitää niin paljon pienistä autoista, tovin rullaakin niitä pitkin parkkitalon kattoa ja halaa pehmoeläimiä kotona melkein säännöllisesti. Minun pienin, se tykkää nukkua meidän välissä, nipistelee juuri ennen nukahtamistaan käsiäni ja herää aamulla niin hyväntuulisena, ihanan unisena silmät sikkaralla. Eikä puutu pikkuiselta omaa tahtoa, ei ääntä, kun jokin ei mene ihan niin kuin pitäisi, luonnetta löytyy silloin kun sitä tarvitaan. Ei olisi perheemme sama ilman sinua. Olet elämämme onni, aamujemme auringonpaiste ja tummien iltojen tähti. Sinä pienin, täydensit kaiken ja olemuksellasi saat meidät kaikki nauramaan. Suurinta onnea olet sinä, meidän perheen pienin.

Minun tyttöni

Minun pieni tyttö. Sellainen herttainen, tomerakin, sellainen tunteensa näyttävä ja rohkeakin neitokainen, joka rakastaa piirtämistä, askartelua ja laulamista. Minun pieni tyttö, aamuyön tunteina pyytää päästä viereen ja tulee ihan lähelle. Kaipaa syliin, silti haluaa olla iso. Vaikka minun pieni se on aina. Minun pieni tyttö. Sillä on melkein aina yllä mekko tai hame, eikä koskaan aamusta iltaan sama. Se leikkii niin mieluusti kotia ja kahvilaa, leikkii barbeilla ja pikkuprinsessoilla, ja usein on lattialle levitettynä myös ponit ja petshopit. Sillä on hiuksissa panta tai pinni, koristaa niin usein kaulaa tai sormea korukin, se on sellainen pieni prinsessa, joka rakastaa kaikkea kaunista. Ihan niin kuin äitikin. Se on minun pieni tyttö, sellainen kaikkien ystävä, reilu ja reipas, omatoiminen ja osaava. Maailman ihanian, minun rakkain tyttöni, kaikkeni.

Syntymäpäivän aamuna

Se yksi kuulas lokakuinen aamuyö muutti kaiken. Sain painaa syliini pikkuisen tummatukkaisen tyttövauvan, upota syvälle niihin sinisilmiin ja rakastua joka henkäyksellä yhä vain syvemmin. Tätä aamua en minä sen kaikessa haikeudessaan niin paljoa odottanut, en olisi sen halunnut saapuvan ihan vielä, mutta tyttö oli laskenut päiviä.  Tänään nousisi sormia ikää kysyttäessä taas pienessä kädessä yksi enemmän. Tänään olet jo neljävuotias. Ja kuinka paljon ollekaan myötäsi elämäämme saaneet. Olet rohkeudellasi, päättäväisyydelläsi ja elämänilollasi kasvattanut meitä kaikkia, olet antanut enemmän kuin koskaan osasin edes odottaa. Suurinta onnea on jokainen hetki kanssasi.

Frozen -syntymäpäiväjuhlaa

Meidän rakkaat pienet tytöt ja syntymäpäiväjuhla, joka huurteisen kauniina jäi sydämiin loppuelämäksi. Sinne jäi koko se ihana päivä, ihan näiden kahden sankarin näköinen, näiden kahden pienen ystävyksen, siskoja ihan kuin hekin, niinkuin juhlateeman Anna ja Elsa. Sinne jäi hymyt, naurut ja tähtisilmien tuike, se, kun kakun päältä puhalsi toinen neljä, toinen jo kuusi kynttilää. Sinne jäi sen ilon ja pohjattoman onnen lisäksi se haikeuden tunne, se, joka valtaa kun koti hiljalleen tyhjenee illan hämärtyessä, kun kaiken sen niin kauan odotetun ja ihanan juhlahumun jälkeen katsoo onnellisena nukahtanutta lasta lahjaksi saadussa mekkosessaan. Taas takana on jotain, jotain joka siirsi kelloa eteenpäin enemmän. Tietäen, ettei aika pysähdy tähän.. 

Velikulta

Isoveli ja sen pieni pikkuveli. Kaverukset, ystävykset. Yhdistetty jollain sanoinkuvaamattoman lujalla siteellä ja yhteydellä. Toinen ohjaamassa ja opettamassa, pitämässä huolta, toinen seuraamassa ja ottamassa mallia, ihan kaikessa. Minun pienet pojat. Velikullat.