Ystäviä

Joukossamme se kaikkein pienin ♥

Pieni tyttö, ikioma ♥

Onnen jakamassa ystävä rakas..

Rivi pieniä tyttösiä ♥

Aarteet ♥

Ystäviä rakkaita, pieniä ja isompia. Se pikkuinen vastasyntynyt, uninen tuhina ja pehmeä poski. Johannan leipoma suussasulava suklaakakku, teekuppi ja kiireetön iltapäivä. Elokuun viimeinen päivä, kesää muistellen, sille hyvästejä jättäen, yhdessä ottaen vastaan tulevan, sen, jossa on se syksyinen tuulahdus..

Pieni, vähän isompi..

Kasvoi tuosta pienestä tytöstä, tuosta minun ikiomastani, hetkessä vähän isompi, kun saimme luoksemme siskon suloisen pikkuprinsessan. Vaikka on Lilia-neiti pieni vielä itsekin, niin omalla tavallaan on mukana muiden touhussa, niihin isompien leikkeihin osallistuu, siellä toisten seurassa viihtyy. Kuin isompikin jo. Minun pikkuisin rakkaani, viisas pieni tyttönen, joka lyhyessä ajassa on oppinut taas paljon, oppinut niin, ettei perässä meinaa pysyä. Osaa tukea vasten hienosti kävellä, rappuset kiivetä ihan ylös saakka, olemuksellaan, kun konttaa, valloittaa muutakin kuin huoneen toisensa perään. Kuulee pienestä suustakin jo neljä sanaa, hienosti ymmärrät myös eri termien merkityksiä ja pienellä sormella viisaat minne ja mitä. Ja voi sitä pientä höpsöttelijää, joka äidin suukkuun vie viinirypäleitä, veljensä työntämänä kärryssä kulkee ja takapenkillä kikattelee yhdessä isoveljensä kanssa. Saa neidiltä suukonkin, kun kauniisti osaa pyytää. Ja miten onkaan ollut ihana huomata, millainen pieni ihminen sieltä on kuoriutunutkaan. Sellainen kaunis ruusunnuppunen, pikkuihminen, joka niin kovasti ottaa mallia meistä isommista. Niin kuin tänään, kun lelujen joukosta serkkutyttöjen huoneesta löysi pinkin kameran. Äitin oma tyttö. Kohti maailmaa, muiden kanssa. Yhdessä.

Pienin meistä

♥

Iltapäiväteen seurana suklainen muffinssi.. ♥

 Pienet serkukset ♥

Ison siskon syli.. ♥

Ihmetystä, paijausta ja pusuja ♥

Pienenpieni, Kultahippu ♥

Oma pieni kaunottareni ♥

Siskon koti täynnä vaaleanpunaisia ruusuja, sitä ihanaa, suloista vauvan tuoksua. Pienen tytön unista tuhinaa, hapuilua pikkuisen suloisen suun. Vain sen pienenpienen ihmettelyä ja ihastelua. Hellien suukkojen jakamista, paijausta, sen tumman silkkitukan silittelyä. Koko vaaleanpunainen nyytti jotain niin täydellisen kaunista. Siinä sylissä jotain niin suurta ja pientä yhtäaikaa, ihme. Miten valtaakaan kiitollisuus sydämen, tästä kaikkein pikkuisimmista, näistä ihan jokaisesta pienestä rakkaasta. Elämän suuria onnen hetkiä, joihin voisi vain jäädä. Tähän näin.

Vauvantuoksua ♥

Jotain maailman suloisinta.. ♥

Rakkautta ääretöntä.. ♥

Isosiskojen suukoteltavana.. ♥

Isän käsivarsilla.. ♥

Jotain niin ihmeellisen kaunista.. ♥

Tätin sylissä..♥

Kun uusi aamu valkeni kotimme yllä ja pienet muruset heräilivät uniltaan meidän makuuhuoneessamme, sain kertoa heille maailman ihanimman uutisen pienen tytön syntymästä, pikkuisen siskon saapumisesta. Aamuyöstä olin saanut puhelimeeni tuosta ihanuudesta ensimmäisen kuvan, jota näytin tytöille ja sitä katseltiinkin pitkin päivää, samalla kun malttamattomana odotettiin kellon kulkua siihen hetkeen, kun pääsisimme pikkuisinta prinsessaa katsomaan. Ja voi, ei sanat riitä, oli jotain maailman kauneinta, siellä siskon sylissä tuhisi jotain maailman suloisinta, pieni tummatukkainen tyttövauva. Nyt jo jotain niin äärettömän rakasta.

Enkä voinut kyynelilleni mitään. Kotimatkalla mietin, miten oli kuin eilinen kun oman pienen tyttöni kanssa sen sairaalan käytävillä kuljettiin, toisiimme tutustuttiin ja niitä päiviä siellä jaettiin, unohdettiin kaikki muu. Mietin niitä pimeitä öitä, kun sen huoneemme hämärässä, sinä niillä tummilla silmilläsi minua katsoit, siinä rinnallani pieni olemus, jotain maailman kauneinta. Ja miten ne päivät kulki vain, tuli sekin hetki, kun kaukalossa matkasit kotiin, enimmäistä kertaa. Ja vaikka sitä odottikin niin, sitä omaa ihanaa arkea kahden pienen kanssa, tuntui jättävänsä niin paljon taa, jotain sellaista kauniin haurasta, jota ei kokisi enää, kun sairaalan oven viimeistä kertaa sulkisi. Oli sydän täynnä onnea, kiitollisuutta, vierellä rakas perhe, isi, pieni poika ja tuo pienenpieni tyttö. Eikä niitä hetkiä unohda koskaan, ja tänään ne palasivat mieleen kun niitä käytäviä pitkin kujettiin. Siskon suuren onnen myötä ja kun sen suloisen pikkunyytin sain syliini painaa ensikerran. Olisi siihen tuhinassa ja tuoksussa vain voinut viipyä. Niin kuin silloinkin, kymmenen kaunista kuukautta sitten.
On sydän pakahtua onnesta..