Pienimmät

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi istua lumihiutaleelle,

ja liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

-Hannele Huovi-

Kaksi viikkoa

Pieni ihanuus. Pienenpieni. Vaikka niin jo tuntuu muuttuneen, kasvaneenkin. Sinisilmillään tillittelee, niin jo kuunteleekin kun hänelle jutellaan. Tuttikiakin kokeiltiin muutama päivä sitten, ihan vain, jos se vaikka helpottaisi nukahtamaan. Oma rakkaani, se kaikkein pienin, tänään jo kaksi viikkoinen. Kuinka onkaan aika nopeasti mennyt, vaikka silti tuntuu kuin olisit elämässämme kauemminkin ollut. Sovit tähän niin, enkä osaisi enää kuvitellakaan muuta.

Yksi ihana kesäpäivä

Vietettiin perheen kanssa sellainen ihana päivä ensin omassa pihassa oleillen ja sitten kaupungin kaduilla kulkien, pieninkin vaunuissaan mukana ensimmäistä kertaa. Lounastettiin Burger Kingissä, käväistiin muutamassa kaupassa ja Stockamnilla isi viipyi isompien murujen kanssa leluosastolla sen aikaa, että pikkuisin sai masunsa täyteen ja kuivan vaipan ylleen. Ennen kotiinlähtöä napattiin kaupasta vielä jäätelöt, jotka syötiin yhdessä puiston reunalla auringon lämmöstä nauttien. Kesällä kaupunki onkin mitä ihanin välillä piipahtaa.

Pieni llintusein

 Peiton mutkasta kuuluu pieni uninen tuhina, heilahtaa välillä holtittomasti ne pikkuriikkiset kädet, suukkukin on niin kovin suloisesti supussa, siellä nukkuu, pieni lintusein, minun ihan ikioma. Siihen voisi jäädä, siihen tuhinaan, pikkuista nukkuvaa katselemaan..

Ensimmäisessä neuvolassa

Muutama päivä kotiutumisen jälkeen olimme pienen kanssa käyneet Kätilöopistolla vielä kontrollissa, ihan vain tarkistelemassa että kaikki oli niinkuin pitääkin, koska kotiin päästessämme vauva oli alle vuorokauden ikäinen. Tänään, viikko kontrollikäynnin jälkeen, olikin sen ensimmäisen neuvolan aika. Tuntui niin epätodelliselta, siellä auton takapenkillä isosiskon lisäksi matkasi tuo pienenpieni vauva kaukalossaan ja edessä oli ensimmäinen matka neuvolaan. En tehnytkään sitä matkaa enää masuni kanssa. Lyhyellä automatkalla jo nukahdit ja heräsit sitten kun sinulta neulepukua pois riisuin. Pienen maitotankkauksen jälkeen sinut punnittiin, hienosti olit kasvanut, painosi mennyt nyt yli syntymäpainon ja tänään 1,5 viikkoisena painoit 3495g. Kovasti jo silmiäsikin pidin auki, ihan kuin kuunnellen ja ihmetellen missä olitkaan, kun neuvolatäti kokeili ja katseli, tarkisteli ja tunnusteli, että kaikki oli hyvin ja toimi niin kuin pitääkin. Saimme vielä mukaamme pienen poikavauvan neuvolakortin ensimmäisine merkintöineen sekä nipun ohjeita ja lehtisiä. Sitten olikin valmista. Seuraava kerta oliskin sitten muutaman viikon kuluttua.

Juuri näin kaiken pitikin mennä

Tie.

Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?

Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika, tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.

Sinun tuoksusi on viesti aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus, hiljainen,vakaa.

Se kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.

Se kaipaako kauas, missä tähtöset hohtaa
esiäidit, esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras, miten tiesit sä tulla,
onko matkastas muistikuvia sulla?

Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku, lapseni, rauhassa -minä liikaa kai kysyin.
Vauvana itsekkin äidille vaiti mä pysyin.

-Lauri Lehtinen-

 Kuusi vuorokautta ja pienen ensimmäinen matka kohti Pohjanmaata. Tuntui uskomattomalta, tuntui ihmeelliseltä. Vastahan olit masuni suojissa vielä, olin miettinyt tätä tulevaa viikonloppua, miettinyt olisitko sinä jo silloin täällä. Niin vain saavuit, tulit luoksemme, melkein aavistinkin sen. Olit kanssamme keskikesässä, mukana rakkaassa mummilassa. Siellä herättiin uuteen valkeaan aamuun, ihmeteltiin erilaista ympäristöä, kuunneltiin sen ääniä, siellä maaseudun kauniissa kesäyössä nukahdettiin vieretysten. Ja mietin, juuri näin sen kaiken pitikin mennä.

Viikon ikäinen

Kuinka nopeasti vaihtuikaan päivä uuteen, se yksi niin kovin ainutkertainen hetki kuin huomaamatta kulki toiseen. Kuinka paljon mahtuikaan aikaan tähän, yhteen viikkoon, niin kovin erilaiseen, uuteen, niin ainutlaatuiseen. On opeteltu ja totuteltu, on ihasteltu ja sylitelty, vain ihmetelty kiitollisena uutta elämää, niin täydellistä, niin pientä ja suloista. Ja kuinka aamun sarastaessa voisi vain jäädä siihen sinua tuijottamaan, siskosi kanssa pikkuisesta kädestäsi kiinni pitämään. Kuinka voisikaan niihin silmiin upota, silitellä tummaa tukkaa, suukotella sitä pientä sametinpehmeää poskea. Ja kun talo on hiljentynyt kesäyöhön, vain katsella nukkuvaa ihmettä, niitä niin kovin rakasta isompaa kultaa, olla vain siinä, unisessa tuhinassa ja kuiskata kuinka paljon rakastan. Vain toivoa, että aika tämä tähän jäisi..

Omaan kotiin

Mielessäni niin paljon. Koko menneen vuorokauden tapahtumat. Olin kokenut jotain niin uskomattoman kaunista. Sinä olit siinä, pikkuiseni, vierelläni, rinnallani. Tuoksuttelin pikkuista niskaa, silittelin silkkistä tukkaa. Niihin tummin silmiin uppouduin. Ja kun uusi aamu valkeni Kätilöopiston mäellä, tuntui yhä niin uskomattomalta. Siinä vieressäni tuhisi jotain maailman ihaninta, ikioma pieni poika. Valkeni se uusi kaunis aamu, joka kulkiessaan kohti iltapäivää, veisi meidät ensimmäistä kertaa omaan kotiin. Ja voi sitä ihmettelyä ja ihastelua, suukkojen määrää ja sylejä. Meitä oli viisi ja oli uudenlainen, ihana arki alkamassa..

Kauneinta maailmassa

Kaunis sunnuntaipäivä. Odotus. Ja se yksi elämän mullistavin hetki. Suurta onnea. Jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Epätodellista. Se yksi hetki, unohtumattomana, muistoissa. Syvällä sydämessä. Silloin saavuit sinä, pienin meistä. Täydellinen pieni poikavauva. Se yksi hetki, ensikohtaaminen. Ja kun katsoin niihin tummiin silmiin ensikerran, rakastuin syvästi jälleen. Eikä mikään ollut enää niinkuin ennen.

Odotusta

Jokaisessa aamussa. Jokaisessa päivässä tai kun päivä kääntyy iltaan. Jokaisessa niissä ajatus sinun saapumisestasi. Onko se tänään. Huomenna. Onko se hetki vasta päivien päässä. Kuinka niin odotankaan. Sitä ihanaa ensikohtaamista, sitä kun saan painaa sinut syliini. Kun saan sinut siihen rinnalleni, pikkuisen tuhisijan, vastasyntyneen. Mietin niitä tummanpuhuvia silmiä, niitä pieniä varpaita rivissä, pikkupuolukoita, mietin pieniä sormia nyrkissä. Mietin, onko sinussa sisarustesi kanssa samaa näköä, onko sinulla syntyessäsi vaalean ruskea tukka niinkuin isoveljelläsi vai musta niin kuin isosiskollasi. Mietin sinua siellä. Niin pientä ja täydellistä. Voi, ihan kohta, ennemmin kuin lopulta osaan aavistaakaan, koittaa se viimeinen aamu, päivä, pimenee viimeinen kesäyö, joka tuo sinun viimein luokseni. Se hetki jotain niin satumaisen kaunista, se hetki täynnä onnea, kiitollisuutta. Se hetki, pian tässä, voiko se olla tottakaan..

Linnanmäellä

Siellä juoksuaskelia, pienet vuoroaan porteilla innokkaina odottamassa. Kasvoilla loputonta iloa, ihania hymyjä, siinä vauhdin hurmassa pienet ystävykset yhdessä. Suupielissä hattaraa, kielen päällä popcorneja ja pienellä tytöllä kainalossa voitettu uusi suuri Minni Hiiri-pehmolelu. Aurinkoinen päivä, yhdessä rakkaat, Linnanmäen tunnelmassa.